Yleistä

Lähteen Vartijat ry on vuonna 1954 perustettu eteläisessä Lahdessa toimiva partiolippukunta. Lippukuntamme koko on noin 100 jäsentä. Kokoonnumme Launeen kirkon partiokololla ja taustayhteisömme on Lahden Launeen evankelis-luterilainen seurakunta.

Vuosittaisia tapahtumiamme ovat mm. kesäleirit, lippukuntaretket syksyllä ja keväällä, joulujuhla sekä johtajahuoltotapahtumat. Tarpojat ja samoajat tekevät lisäksi säännöllisesti omia retkiä. Kesäleirin järjestämme joko oman lippukunnan, tai yhteistyössä muiden lippukuntien kanssa niinä vuosina, jolloin ei ole Hämeen Partiopiirin tai Suomen Partiolaisten yhteistä leiriä.

Lippukunnan huivimerkistä:

Lähteen Vartijoiden huivimerkin on suunnitellut Kari Kaukinen vuonna 1985. Merkin keskellä oleva ympyrä on lähteen heraldinen merkki ja kuvaa Launeen lähdettä. Lähdettä vartioi kaksi kelo-puuta. Kelot symboloivat eräretkeilyä sekä pysyvyyttä ja kestävyyttä.
Merkin yläosan kaareva muoto kuvaa Salpausselän harjua ja erityisesti Radiomäkeä.